Nuorten yksikkö avautui Heinolassa

17.4.2015 5.55 | Jouko Vuorenniemi

Tämän viikon maanantaina ensimmäinen nuori muutti asumaan nuortenasumispalveluyksikkö Kotikannukseen. Tunne oli helpottunut, kun vihdoin pääsimme toteuttamaan tavoitettamme; nuori valmentautumaan kohti itsenäistä asumista ja elämänsä hallintaa. Haaste on meillä suuri; kuinka aikuisina toimia, jotta nuori ottaisi tukemme vastaan. Pikku hiljaa yhdessä nuoren kanssa rakennamme Kotikannuksen toimintatapoja. Emme tarjoa valmista pakettia vaan teemme sitä yhdessä nuoren kanssa.

Elämä on suurelta osin keskeneräisyyden sietämistä tai ehkä positiivisemmin ilmaistuna jatkuvaa kiehtovaa uusiin haasteisiin vastaamista. Elämä on kokonaisuudessaan mielenkiintoinen prosessi, missäon mahdollista oppia aina uutta monilla tasoilla. Ihmiselämä on seikkailu, missä joka päivä odottaa uudet kujeet ja ihmiset kohdattavaksi tuoreella tavalla.

Haluan oppia tuomaan ajatuksiani paremmalla tavalla esille. Olen huomannut provosoituvani joissakin tilanteissa vähän liikaa ja ilmaisuni on ollut yliampuvaa. Rauhallisemmalla tavalla toimien minua olisi kuunneltu paremmin kuin purkauksenomaisella vuodatuksella. Muille on jäänyt mieleen vain tunneryöppy ja ehkä se asia, minkä olen tuonut esille on jäänyt huomioimatta. Työpaineetkin ovat olleet aikamoiset ja nyt tavoittelen levollisempaa otetta työhön ja elämään nähden. 

Rauhassa edeten, jälki on parempaa!!!

Hyvää Kevään jatkoa!!

Jokke