Lämpöinen kesä vietetty!!!

18.8.2015 5.38 | Jouko Vuorenniemi

Tämän kesän sää ei ollut kovin lämpöinen, mutta Kan ry on saanut työssään nauttia työn tuottamasta lämmöstä. Asumispalveluyksiköitten kuntoutuspaikat ovat olleet miltei täynnä koko kesän ja olemme saaneet tukea monia kuntoutujia kohti terveempää elämäntapaa kokonaisvaltaisesti; fyysisesti, psyykkisesti, hengellisesti ja sosiaalisesti. Vankiloista kuuluu, että selkeää herätystä on havaittavissa ja meidänkin työn kautta moni entinen ja nykyinen vanki on kuntoutuksen polulla.

Heinolan nuorten yksikkö Kotikannus on täyttynyt ja samaan pihapiiriin on syntynyt senioritalo, missä yksinäiset uskovat ihmiset ovat löytäneet yhteyden toisiinsa. 

Nöyrin mielin voi kiitollisesti sanoa, että olemme saaneet nauttia Taivaan Isän huolenpidosta. Olemme palkanneet ja palkkaamassa uusia työntekijöitä, mikä tässä leikkausten maassa on myös pieni ihme. Talous on kireä, mutta hallinnassa ja uskomme, että Taivaan Isä huolehtii myös sillä saralla. Hän kehottaa uskovia tukemaan Kan ry:n toimintaa ja silloin voimme ottaa vastaan asiakkaita, jotka eivät kotikunnastaan saa rahoitusta kuntoutukseen.

Kiitollisella mielellä Taivaan isän johdatukseen luottaen.

Jokke